Jotta tämä blogi palvelisi minua myös siinä tarkoituksessa, että voisin jälkikäteen tehdä tulkintaa, onko minulla selkeästi masennusjaksoja ja/tai hypomaniajaksoja, yritän myös kirjata tänne muutoksia mielialoissani. Tosin, sehän on ihan normaalia että mielialoissa tapahtuu muutoksia, eihän kukaan ole (kai?) aina tasaisen tyytyväinen ja rauhallinen. Sanokaa ettei ole :-)

Totean siis, että tänään minua ärsyttää ihan kaikki. Ihan tosi paljon! Ja sille ei tunnu juuri nyt löytyvän mitään järjellistä selitystä. Olen levännyt hyvin ja nukkunut riittävästi. No toki stressiä pukkaa työasioista (jotka ei ole juuri edenneet aloitekyvyn puuttumisen takia, ja sen takia että olen keskittynyt viikkokausia vain riitelemään perheasioista ja setvimään oman mielenterveyteni asioita) ja stressaahan se parisuhdeterapiassakin käyminen, kun meidän parisuhdeongelmat edistyy vain puolentoista tunnin ajan viikossa. ja tähän mennessä on tuntunut kyllä että ne ei edisty vaan menee takapakkia.

Eli onhan tuossa nyt jo selityksiä, miksi voikin ärsyttää. Olen tosi kireä, ja jos lapset kirkuu tai temppuilee, suutun helposti ja kimmahdan, huudan takaisin. Miehen tekemiset ärsyttää. Ja etenkin ne tekemättä jättämiset. Nyt taitaa olla taas sellainen päivä, että tätä ärsyynnystä ei saa helpottamaan millään muulla kuin ottamalla puolikkaan rauhoittavan. Se saattaa pelastaa suuremmalta konfliktilta miehen kanssa, ja lapset saa päiväksi taas äidin joka ei huuda ja raivoa joka asiasta. Näitä päiviä on aina silloin tällöin. Ja olen kyllä vähän sitä mieltä, että jos on mielialalääkitys, niin ei se kai ihan kohdallaan ole jos vähän väliä joko olen niin ärsyyntynyt kaikesta että raivoan koko perheelle, tai sitten olen niin flegmaattinen että en saa aikaiseksi mitään, vaan istun sängyssä ja annan ajan kulua. Eikö peruslääkityksen pitäisi ikäänkuin poistaa se tarve käyttää rauhoittavia vähän väliä?