Äidin ja tyttären välinen suhde on varmastikin yksi vaikeimmista ihmissuhteista, saada toimimaan aikuisiällä kuten kahden, tasavertaisen aikuisen välinen suhde. Kun äiti on äiti. Jos tytär olisikin valmis äidistä irtautumaan, äiti ei aina ole valmis luopumaan roolistaan. Joskus äiti paapoo liikaa, ei anna tyttärelle tilaa, höösää kaikessa mukana, määräilee, tietää paremmin, ei usko tyttären selviävän mistään yksin, ei ainakaan ilman äidin neuvoja, ohjeita ja jatkuvaa puuttumista. Äiti ei halua katkaista napanuoraa, haluaa olla kaikessa mukana koko ajan, koska ilman tyttären elämää hänellä ei olisi itsellä mitään.
 
On olemassa myös toisenlaisia äitejä. Sellaisia jotka elävät täysin itselleen, eivät välitä juurikaan tyttärestä, eivät ole kovin kiinnostuneita edes kuulemaan mitä kuuluu ja miten menee, ehkä korkeintaan sen verran, että niillä hienommilla jutuilla voi sitten repostella ystävilleen tyyliin "minun tytär se siellä yliopistossa on tutkijana/ helsingissä isossa firmassa yritysjohtajana/ maailmalla tekee hienoa työtä köyhien hyväksi/ xyz"
 
On olemassa sellaisia äitejä, joista ei ihan heti ensi näkemältä edes uskoisi, että ne ollenkaan rakastavat lapsiaan. Ja jos niiden kanssa (ei yhdessä, hyvän tähden!!) elää jopa neljäkymmentä vuotta, toisinaan alkaa ihan vahvastikin tuntua siltä, että eivät ne välitä, muuta kuin itsestään. Ne eivät tule lastenlasten synttäreille höösäämään, eivät tarjoudu leipomaan kakkua saati tiskaa astioita tyttären kotona. Eivät koskaan jää yöksi, ei edes silloin kun ensimmänen lapsesi on syntynyt ja tunnet itsesi aivan avuttomaksi ja pelottaa olla tuoreen ihmisen kanssa, kun ei sellaista ole ikinä ennen hoitanut, yksin. Ne äidit eivät edes vaihda vaippaa tyttärensä lapselle. Saattavat ottaa vauvan syliin ja hymyillä sille kyllä. Mutta jos se itkee, tai haisee, ne työntävät sen kiireesti pois, takaisin hoitajalleen, omalle tyttärelleen. Eivät ne kysy voisinko olla avuksi ristiäisjärjestelyissä. Juhliin ne tulevat, jos sattuvat jaksamaan, ja jos ei satu olemaan muita menoja sovittuna. Voi niillä ollakin, vaikka jonkun tuttavapariskunnan kanssa sovittu illanvietto, sitten ne eivät tule esikoisesi nimijuhliin, tai lapsenlapsen synttäreille.
 
Niillä äideillä on paljon harrastuksia, ja muutenkin aika paljon menoja. Ne saattavat tavan vuoksi joskus pyytää sinua tuomaan lapsiasi heille hoitoon, mutta muistuttavat, että ensi viikko ei sitten käy kun minulla on silloin kampaaja. Ja seuraavalla viikolla meille tulee yksi tuttavapariskunta kylään, sekään ei sovi. Koko viikko täynnä. Yleensä ne äidit eivät usein soittele tyttärilleen, mutta jos soittavat, niillä on kiire kertoa omat kuulumisensa, ja naapureidensa sairauskertomukset. Ja kenen sukulaisen kanssa naapurilla on ollut ja minkälaista riitaa. Ne kysyvät kohteliaisuudesta mitä teille kuuluu, mutta eivät sitten jaksa kuunnella vastausta, koska niillä on jo kiire kauppaan, tai ovat juuri silloin menossa kassalle. Varsinkin jos tyttärellä on jotain sydämellään, joku on pahoittanut tyttären mielen, tai jonkun kanssa ollut riitaa, sitten niillä äideillä on tosi kova kiire johonkin, pihvit palaa pannulla ja maitokin jäi pöytään lämpenemään.
 
Ja auta armias jos sellaiselle äidille joskus erehdyt jotenkin ilmaisemaan, että hän on itse pahoittanut sinun mielesi! Sitä ei kannata tehdä, silloin on helvetti irti. Ne eivät kestä kuulla minkäänlaista negatiivista tunteen ilmaisua, eivät muutenkaan, mutta varsinkaan eivät itseensä kohdistuvaa. Lastesi kiukkua ne eivät kestä ollenkaan, kaikki itku ja huuto pitää vaientaa välittömästi ja lopullisesti. Ja jos lapsesi riitelevät sellaisen äidin kuullen, saat kyllä kuulla miten hirveitä otuksia ne ovat, huonosti kasvatettujakin, ja äitisi kyllä ehtii huutamaan ja komentamaan lapsesi hiljaiseksi ennen kuin itse ehdit reagoida tilanteisiin mitenkään. Mummilassahan ei saa huutaa, siellä ei pikkulapsia suvaita! (toim. huom. pikkulapset on niitä jotka huutaa ja kirkuu, ja sellaisia ei haluta näiden äitien koteihin) Hämärästi sinun ajatuksiisi piirtyy kuva omasta lapsuudesta, jolloin itse ilmaisit turhautuneisuutta, surua, pelkoa tai ahdistusta itkemällä, kuten lapsilla on tapana, ja sinut komennettiin olemaan hiljaa, tukkimaan turpasi, menemään omaan huoneeseesi kunnes olet rauhoittunut. Kiukkua ilmaistessasi tukistettiin ja sen jälkeen komennettiin omaan huoneeseen. Minkäänlaista turvaa tai tukea tuolta äidiltä et saanut ahdistuksesi purkamiseen. Isä oli vielä etäisempi ja pelottavampi, tietysti.
 
Ne äidit eivät myöskään lue lapsillesi kirjoja, eivät pelaa lastesi kanssa pelejä, eivät piirtele vaikka lapsesi pyytäisivät, eivät rakenna palapelejä. "Ei mummi nyt jaksa, ei mummi osaa tuota peliä pelata, jne." Taas vaimea muistikuva tilanteesta reilun kolmenkymmenen vuoden takaa, jolloin esitit itse samoja kysymyksiä, ja vastaus oli aina se sama. Ei äiti nyt ehdi, menepäs nyt pois siitä inttämästä sitä samaa aina, kyllä sinä osaat itsekin lukea, ei noin isolle lapselle enää iltasatuja lueta, tee itse se palapeli, mutta siivoat sitten jälkesi kun olet leikkinyt! Äitillä on nyt tässä muita hommia." Ne äidit eivät ole koskaan olleet lapsilleen läsnä, eivätkä ne osaa olla lapsenlapsilleenkaan läsnä.
 
Mutta se, mitä sinun ei pidä mennä tekemään, on kertoa niille äideille tätä asiaa. Koska silloin ne muuttuvat hirviöiksi! Ne eivät ole itse koskaan saaneet olla lapsia, eivät olla kenenkään huolenpidon ja hoivan kohteena, eivät ole saaneet olla tärkeitä, olla olemassa, olla lapsia. Ja sen tähden ne eivät myöskään osanneet sitä antaa sinulle, eivätkä osaa vieläkään antaa sitä sinulle, tyttärelleen, eivätkä myöskään lapsenlapsilleen. Mutta ne eivät voi myöntää sitä! Koska ovat piilottaneet sen traumansa niin syvälle, niin paksun suojamuurin sisälle, että sitä ei voi kaivaa sieltä esiin. Se olisi liian kivuliasta, ja silloin murenisi kaikki muukin siitä ympäriltä, kaikki ne haavat niiden omasta lapsuudesta tulisivat silloin näkyviksi, kaikki se piilotettu suru, ahdistus ja raivo joka sinne on jouduttu kätkemään, kun ne eivät saaneet olla lapsia. Sekin tulisi esille. Joten ne suojelevat tätä salaisuutta kuin se olisi niiden suurin aarre. Sitä ei ole olemassa!
 
Joten, niissä äideissä ei VOI olla mitään vikaa, ne eivät kestä kuulla, että eivät olekaan täydellisiä. Kaikki muuthan tässä maailmassa ovat epätäydellisiä, ne jotka eivät kykene kaikkea negatiivista - surua, pelkoa, raivoa, turhautumistaan kätkemään ja tukahduttamaan, olemaan näyttämättä heidän lähellään. Kaikkien muiden täytyy näytellä, piilottaa osa itsestään näiden äitien lähellä, koska ne eivät vain yksinkertaisesti kestä mitään sellaista toisen ihmisen tunnetilaa josta itse ahdistuvat. Muista että sinua on varoitettu. Jos tällaiselle äidille menet ilmaisemaan tyttärenä että hän ei olekaan ollut täydellinen äiti, että hän on aiheuttanut traumoja sinulle omalla vajavaisuudellaan, tulet tuntemaan tekosi seuraukset. Tulet kuulemaan, että sinä olet huono, lapsellinen, lellipentu, kyvytön hillitsemään raivoasi, julma, kylmä, kamala ihminen, ja miten sinä kehtaatkaan loukata äitiäsi! Äitiäsi, jossa ei ole, eikä ole koskaan ollut mitään vikaa. Ja jos onkin ollut, niin siitä nyt ei enää kannata puhua, kun se on jo mennyttä, ja mennyttä ei voi enää muuttaa. Ja sehän on nyt jo käsitelty, vaikka hän ei mitään myöntänytkään koskaan tehneensä. Ja hän tulee vaatimaan sinulta anteeksipyyntöä, saattaa jopa itse väittää pyytäneensä anteeksi sinulta (vaikka tiedät ettei sellaista ole tapahtunut, koska hän ei ole myöntänyt mitään, niin miten hän voisi pyytää anteeksi jotain sellaista mitä ei ole edes tapahtunut hänen mielestään), mutta sinä olet vain niin kamala tytär että et edes noteeraa äitisi anteeksipyyntöä.
 
Tällaisten äitien kanssa kannattaa miettiä kaksi kertaa, kertooko niille, minkälaisia ne oikeasti ovat, ja ovat olleet. Voi olla helpompaa antaa niiden kuvitella olevansa hyviä äitejä ja hyviä ihmisiä, ja yksinkertaisesti vain jättäytyä kokonaan pois niiden elämästä. Jos ei nimittän halua jatkaa sitä teatteria, jossa kaikkien pitää mielistellä, hymyillä (vaikka elämä menisi täysin päin persettä) ja kertoa että menee kivasti ja kaikki on ookoo. Koska ne eivät vain kestä kuulla mitään negatiivista. Eivät jaksa kuunnella muiden ongelmia. Eivät varsinkaan oman tyttärensä. Tyttären pitää kyllä jaksaa kuunnella sen äidin ongelmia, ja vielä pitää jaksaa kuunnella niitä äidin naapurinkin ongelmia. Mutta ne äidit eivät kuuntele, kun ne eivät vain yksinkertaisesti jaksa. Jos ihmettelet asiaa, närkästytkin, ne vastaavat, että "minkäs minä sille voin, kun en vaan jaksa kuunnella?!"
 
Mutta jos nyt olet mennyt tekemään sen virheen, että tällaiselle äidille olet mennyt kertomaan tosiasioita hänen käyttäytymisestään, niin älä huoli. Sinun ei tarvitse muuta kuin jatkaa vaatimuksiasi sille äidille totuuden myöntämisestä niin pitkään, että äiti lopulta vaatii sinua pyytämään itseltään anteeksi. Sitten tarvitaankin enää muutama kevyt tönäisy, ja tällaiset äidit tippuvat laiturin päästä veteen, tai kuilun reunalta rotkoon. Toisin sanoen, voit olla varma, etteivät ne enää koskaan ota sinuun yhteyttä, ja saat olla rauhassa! Sinun ei tarvitse enää näytellä niiden teatterissa. Olet vapaa!