Niin, tuota kun ei voi koskaan tietää. Toissapäivänä oli karmea päivä. Eilen harrastin sekä reipasta ulkona kävelyä päivällä auringonpaisteessa, että tehokasta lihasjumppaa ja venyttelyä illalla. Ja tästä päivästä näyttäisi muodostuvan aika mukava. Tehokaskin, ehkä?! Olen saanut jo aamusta pari pitkään roikkunutta rästihommaa tehtyä, ja nyt ajattelin ihan oikeasti tehdä jopa töitä. Sellaisia, joita en ole moneen viikkoon saanut itseäni komennettua tekemään.

Mietin juuri, että olen oikeastaan todella onnekas. Työpaikka on kotona, jossa saan ihan rauhassa ja itsenäisesti tehdä omaan tahtiini itse valitsemiani töitä. Voin myös tarvittaessa löysätä vähän tahtia, ja käyttää työaikaani vaikkapa liikuntaharrastukseen. Se tuntuu olevan juuri nyt, tässä elämäntilanteessa, todella tärkeä mahdollisuus, ettei se liikuntaan käyttämäni aika ole pois illoista, perheeltä, lapsilta.

Työni on, ainakin joiltakin osin, sellaista josta nautin, ja johon minulla on suorastaan intohimo ja ideologinen tunteen palo. Tietysti joka työssä on myös niitä tylsempiä hommia, ja yrittäjänä kun määrään itse työtahtini, työjärjestykseni sekä osittain myös deadlinet, niin kyllähän ne ikävämmät hommat tuppaa jäämään sinne häntäpäähän ja aiheuttamaan siten tekemättömyydellään stressiä ja pienenpientä takaraivossa jyskyttävää ahdistusta. Helpommalla varmaan pääsisi kun tekisi ne aina ensimmäisenä, ja voisin sitten hyvällä omallatunnolla keskittyä niihin intohimoa ja tunteen paloa vaativiin töihin.

Tai no, en tiedä olenko minä nyt niin onnekas, eihän tällä ole juurikaan onnen kanssa tekemistä - ihan itse olen asiani näin järjestänyt, tietoisesti ja harkitusti. Tällä aaltoilevalla mielialalla koen, että pysyn parhaiten kasassa, jos/kun saan tehdä luovaa työtä, ja tarvittaessa leppoistaa elämääni ja keskittyä stressin aisoissa pitämiseen. Yrittäjänä se stressin aisoissa pitäminen on vähän kyseenalainen mahdollisuus - toisaalta päätän itse tavoitteeni, ja toisaalta olen koko ajan täysin tietoinen siitä, että mitä enemmän leppoistan, sen hitaammin asiat etenevät, ja sen hitaammin yritystoiminta alkaa tuottaa tulosta (if ever...). Ja kyllähän se kiristää parisuhteessakin välejä, kun rahaa ei ole eikä tule (tällä hetkellä alussa oleva yritys tuottaa vain tappiota) ja se toinen osapuoli kokee, että hän tekee enemmän, kun tuo kaiken rahan yhteiseen talouteen. Ja varmasti tekeekin, eihän hän voi omassa työpaikassaan toisen palveluksessa päättää, että lähdenpä nyt aamusta parin tunnin hiihtolenkille, ja sitten vasta menen töihin. Tai että lepäilenpä tänään iltapäivän, kun tuntuu että vähän stressiä puskee, en teekään töitä nyt.

No, en minäkään ihan tuolla tavalla ajattele, yleensähän se työn tekeminen ei stressaa ollenkaan, vaan juurikin se tekemätön työ, jonka tiedät että pitäisi olla tehty jo aikaa sitten. Enemmänkin nuo työtätekemättömät päivät minun tapauksessani ovat sitä, että en vain kykene aloittamaan mitään. Tätä pidän enemmänkin depression oireena kuin leppoistamisyrityksenä. Tietysti itsekin kärsin niistä tilanteista, kun TIEDÄN että pitäisi tehdä ja olla jo tehty monta hommaa, mutta en kykene saamaan aikaiseksi, ennen kuin on ihan viimeinen pakko. Erittäin hankala ominaisuus yrittäjälle, jolla ei ole sitä esimiestä vahtimassa teenkö töitä. Ja vaikka tiedän, että työn tekemisen vitkuttelu ja tekemättä jättäminen on huono juttu, asiakas ei pidä viivästelystä, niin vaikeaa se on silti, kun pitäisi muttei osaa aloittaa. Tähän nimenomaan tarvitsisin apua, jotain millä saisin itseni pidettyä riittävän hyvässä jaksamisessa, niin että pystyn ylipäätään tätä työtä tekemään, jatkuvasti, eikä vain silloin kun on se parempi ja pirteämpi kausi menossa. Ja jos ne kaudet edes kestäisi muutaman kuukauden, mutta kun saattaa mennä pari päivää innostuksen vallassa, ja sitten taas viikko etten saa mitään tehtyä... Mutta jos ei olisi tätä mahdollisuutta, en tiedä miten oikeasti pärjäisin

Eli itse näen tämän yrittäjyyden mahdollisuutena hoitaa omaa mielenterveyttäni niin, että kykenen parhaiten toimimaan arjessa. Itseäni kuunnellen, olemalla armollinen itselleni. Pienten lasten äitinä minun on kyettävä hoitamaan itseäni ja pitämään mieleni siinä kunnossa, että kykenen olemaan äiti lapsilleni. Ulkopuolisella työssä olemisesta saatava raha ei auttaisi siinä tilanteessa, että minun jaksamiseni olisi aivan loppu. 

Mutta tänään on siis hyvä päivä! Sen takia tänne aloinkin kirjoittamaan, (vaikka tästä nyt tulikin kamalan pitkä analyysi) että tulee edes joskus laitettua ylös, vähän mielialapäiväkirjan tapaan, milloin on hyvä, milloin karmeaa, milloin olen lamaantunut, jne. Jotta hahmottaisin edes itse, miten pitkään ne kaudet mahtaa kestää. Jos niitä edes on? Ehkä se on ihan normaalia mielialan vaihtelua? Ehkä se on "vain" PMS-oire? No, joka tapauksessa, liikunta tuntuisi helpottavan mielialan laskua välittömästi, joten jatkan ehdottomasti sitä, säännöllisesti 2-3 kertaa viikossa.